Olen sotaleski jo toista kertaa, mutta en muista ensimmäisen kerran olleen näin raastava. Olin ensimmäisellä kerralla niin nuori, että ajattelin asioita eri tavalla ja vaatimukseni mieheltä olivat erilaisia. Silloin minulle riitti, että minulla on poikaystävä, joka näyttää hyvältä lomapuvussa ja tulee silloin tällöin lomilla minua katsomaan. Tottakai toivoin silloinkin mieheltä romantiikkaa, mutta se jäi aika vähäiseksi suomalaisen miehen tuntien.

Nyt minua on alkanut ärsyttää se, etten koskaan saa puhua rauhassa Pojan kanssa puhelimessa, koska hänellä on aina ne yhdeksän tupakaveria vieressä kuuntelemassa ja tarvittaessa kommentoimassa puhelua tyyliin: "kyllä se akkas on jo tarpeeksi lämmin, tuu pelaamaan korttia". Voitte uskoa, että minua ottaa päähän, vaikkakin tuollaiset kommentit ovat ihan asiaankuuluvia parikymppisten epäkypsien poikien suusta. Poika ei tietenkään voi sanoa minulle mitään hempeää tai romanttiseen vivahtavaa - siitähän saisi herranjestas kuulla ikuisesti vittuilua tupakavereilta. Olen yrittänyt rohkaista Poikaa lähettämään minulle mukavia viestejä. Niiden vastaanottaminen olisi paljon mukavampaa kuin kymmenen minuutin keskustelu ammunnasta ja alokkaiden perseilystä testosteronipitoisella taustaälämölöllä höystettynä. Tämän kuukauden saldo: nolla hempeää viestiä.

Poika on siis taantunut puhumaan vain armeijajutuista tai vaihtoehtoisesti olemaan hiljaa sillä välin kun minä yritän keksiä jotain puhuttavaa. Ei ole kovin läheinen olo Pojan kanssa tällä hetkellä. Minä yritän olla kiinnostunut Pojan kuulumisista ja kyselen hänen päivästään, mutta jossain vaiheessa tulee raja vastaan, koska yhteisö on niin tiivis ja suljettu, ettei siellä tapahdu mitään kovin mielenkiintoista. Olen toki kiinnostunut Pojan saavutuksista ja testien tuloksista, mutta ulkopuolisen silmin ammuntatulokset ja päivän hiihtolenkin tapahtumat eivät ole kovin hohdokkaita. Kaiken huippu on se, että tätä lystiä on tiedossa koko rahan edestä - Poika nimittäin jää palvelukseen koko vuodeksi. Toivon, että Poika löytää siviiliminänsä lomilla edes osittain, sotilaan kanssa on nimittäin vaikea seurustella.

Muuten kaikki hyvin. Elämän peruskysymykset on selvitetty ja niistä olemme samaa mieltä. Juusto tulee leivän päälle ennen makkaraa ja vessapaperirulla laitetaan telineeseen niin päin, että paperi purkautuu rullasta yläkautta. Omakotitalo mielellään vesistön rannalla, kaksi-kolme lasta ja koira siinä tapauksessa, että lapset lupaavat huolehtia sen lenkittämisestä.