Takana on taas mukava viikonloppu Pojan kanssa. Kävimme mm. eräässä paikallisessa pystybaarissa yksillä oluilla ja puhuimme kaikennäköistä. Tärkeintä illassa oli se, että opin taas Pojasta uusia asioita. Minusta on ihanaa, että Poika uskoutuu minulle, vaikka sitä tapahtuukin valitettavan harvoin.

Sunnuntai olikin sitten astetta ikävämpi. Minun fiilikseni laski yhtäkkiä sadasta nollaan, enkä itsekään tiennyt miksi, kunnes otin kuumemittarin kauniiseen käteeni ja mittasin kuumeen. Ensimmäinen mittaus näytti 36,9 ja se kohosi iltaa myöten n. 37,5 asteeseen. Pojan piti valitettavasti lähteä takaisin armeijaan, joten jäin yksin kotiin flunssani kanssa. Erikoista tässä taudissa oli se, että se vaikutti niin voimakkaasti mielialaani. Minusta tuli hetkessä itkuinen, väsynyt ja epätoivoinen. En muista flunssan koskaan aiemmin vaikuttaneen tällä tavoin.

Viime yö oli tuskainen, sillä sain nukuttua vain pieniä pätkiä vuorottelevilta vilunväristyksiltä ja hikoilukohtauksilta. Aamulla kellon soidessa kuumemittari näytti jo 38,2, mutta minun piti silti lähteä kohti koulua hoitamaan velvollisuuksia. Raahauduin takaisin kotiin ennen puoltapäivää puolikuolleena ja makasin koko illan sohvalla käyden välillä lämmittelemässä kuumassa suihkussa. Olo oli ajoittain niin heikko, etten jaksanut nousta ottamaan lääkettä nousevaan kuumeeseen.

Aloin tässä toivottomalta tuntuvassa tilanteessa ajatella, kuinka vaikeaa sinkkujen on sairastaa. Meillä parisuhteessa elävillä on se etu, että rakkaamme ovat aina valmiita hoivaamaan meitä flunssaisia surkimuksia ja kiikuttamaan kuumaa juotavaa sängyn viereen tasaisin väliajoin. Paitsi että nythän olen kuin sinkku - ilman kumppanini fyysistä läheisyyttä ja apua. Tällä hetkellä suurin ongelmani on se, että tulehduskipulääkkeet alkavat olla lopussa, eikä minulla ole kurkkutabletteja viheliäiseen kurkkukipuuni. Eikä ole ketään, kenet kehtaisin pyytää käymään apteekissa. Jos olo tästä vielä paljon huononee, pitää varmaan vaivata jotakuta kavereistani. He lähtevät varmasti innosta hihkuen puolestani apteekkiin (huomaatteko sarkastisen sävyn?!). Eipä sillä, huomenna joutuu taas koululle, jos pää ei ole kainalossa tai taju lähtenyt. Velvollisuudet täytyy hoitaa.