Siinäpä viikonloppu lyhyesti. Perjantaina oli Pojan sotilasvala, joka oli täynnä turhan korkealentoista uskonnollista paatosta. Pastori piti puheensakin Raamatun sanasta, eikä alokkaiden tärkeästä päivästä odotetulla maanläheisellä tyylillä. Siinä mielessä tapahtuma oli hieman pettymys. Kasarmilla saatiin onneksi huippuhyvää hernekeittoa, joka oli niin kuumaa, että siinä poltti kielensä. Anopit ja apit tapasivat ja kaikki sujui hyvin, vaikka ainakin minun vanhempani hermoilivat tapaamista etukäteen. Äiti siivosi hermostuksissaan vielä aamulla ennen kirkkoon lähtöä. Isäni puheet hieman nolostuttivat minua, hän kertoi suunnilleen koko elämäntarinansa uusille tuttavuuksille munuaisvaivoista auto-ongelmiin. Myös vanhoja armeijajuttuja kuultiin riittämiin,  niitä isäni jaksaa aina kertoilla (jos joku vain jaksaisi kuunnella) : ) . En tiedä, mitä mieltä Pojan vanhemmat olivat minun vanhemmistani. Ei se edes huoleta minua, ihme kyllä. Sisälläni on rauhallinen ja hyvä olo. Poika on saanut sen aikaan pelkällä olemassaolollaan.

Viikonloppu sujui pitkälti vaakatasossa sängyllä oleillen, tuli harrastettua jumalattoman hyvää seksiä ja pelattua Carcassonnea. Koko elämä pyörii viikonloppuisin sängyn ympärillä, se on ehdottomasti kotimme tärkein kaluste. Nyt tiedän, mitä "making love" oikeasti tarkoittaa. Se on se tunne, kun on tekemässä yhdessä jotain todella hienoa ja jälkeenpäin on liikuttunut ja raukea olo. Sanoinkuvaamatonta. Suosittelen lämpimästi.

Viikonlopun ainoa ikävä uutinen oli suuri yllätys. Siskoni on eroamassa 13-vuotisesta avioliitostaan. Eihän sellaista voi tapahtua omassa perheessä, eihän? Monta unelmaa menee rikki ja monta elämää uusiksi. Jaksan silti uskoa oman suhteeni tulevaisuuteen aiemmasta kyynisyydestäni huolimatta. Se on Pojan ansiota.