Kysymys on ajankohtainen. Minulla on kaksi esimerkkiä. Exä A:n kanssa jutellessani tuossa pari viikkoa sitten paljastui, että hän sai aikoinaan armeijasta vapautuksen mielenterveydellisten seikkojen vuoksi. Hän sai siis itse valita, haluaako käydä armeijaa vai ei. Hän valitsi ensimmäisen vaihtoehdon ja suoriutui koulutuksesta hienosti (lääkintämiehen paperit). Arvatkaapa, tunsinko itseni petetyksi, kun kuulin tuosta vapautusasiasta vasta nyt, yli kaksi vuotta eromme jälkeen. Ihan kuin matto olisi vedetty pois jalkojeni alta. Hän ei ilmeisesti luottanut minuun sen vertaa, että olisi uskaltanut kertoa tuosta minulle seurustelumme aikana. Vaikka olinkin silloin epäkypsä teini-ikäinen, olisi minulla ollut oikeus tietää tuollaisesta isosta asiasta. Kaiken huippu on se, että olen syyttänyt paljolti itseäni exä A:n eronjälkeisistä mielenterveydellisistä ongelmista - laukaisihan eron aiheuttama stressi ne hänessä. Nyt voin siis ainakin osittain pestä käteni tuosta syyllisyydestä - ongelmat olivat olemassa jo ennen minua.

Exä B sitten, hmmm. Suhteen aikana kävi selväksi se, ettei hän mielestäni käyttäytynyt normaalin miehen tavoin. Eihän kukaan mies voi vakavissaan ajatella, että naiset käyttävät korkeakorkoisia saappaita korottaakseen itsensä (lähinnä henkisesti) miehen yläpuolelle?! Tai että naiset käyttävät meikkiä ja vaatteita aseena miehiä vastaan?! Muistan joka-aamuisen kohtauksen, jonka exä B sai siitä hyvästä, että kehtasin meikata ennen kouluun lähtöä. Hän ei voinut katsella sitä vierestä, vaan poistui tympääntyneenä ja vihaisena/pettyneenä asunnosta.

Eilen sain jonkinnäköisen vahvistuksen sille fiilikselle, että jokin oli ollut pielessä. Kuulin nimittäin exä B:n saaneen uuden tyttöystävän sekä masennuslääkityksen. Kysymys kuuluukin, oliko exä B psyykkisesti epävakaa jo seurustelumme aikana vai olenko taas onnistunut laukaisemaan masennuksen miehessä? Uskon ja toivon olevani syytön. Toivon, että exä B saa elämänsä järjestykseen ja vielä hartaammin toivon, että uusi tyttöystävä ei joudu kokemaan niitä ikäviä juttuja, joita minä koin exä B:n kanssa. Tekisi kovasti mieleni jutella kyseisen tytön kanssa, mutta eipä tuo ole enää minun asiani. Jos nyt haluaisin jossitella, voisin miettiä, mitä suhteellemme olisi tapahtunut, jos exä B olisi saanut tuon lääkityksen jo pari vuotta sitten.

Kuvittelenko vain vai ovatko mielenterveysongelmat lisääntyneet räjähdysmäisesti? Tunnen useita miespuolisia henkilöitä, jotka ovat olleet tai ovat edelleen masennuslääkekuurilla. Naisten kohdalla tilanne on toinen - kukaan tuntemistani naispuolisista ystävistä ei ole ainakaan tunnustanut käyttäneensä mielialalääkkeitä. Mikä nykyajan miehiä masentaa? Olemmeko me naiset muuttuneet hirviöiksi, jotka laukaisevat miehissä tuon epätoivoisen mielentilan? Olisiko meidän naisten aika katsoa peiliin ja tuntea osaltaan vastuumme miesten matalasta mielentilasta?

Poika tuntuu onneksi olevan hyvinkin selväjärkinen, eikä hänellä käsittääkseni ole ollut mielenterveydellisiä ongelmia. Katsotaanpa, mikä on tilanne esim. viiden vuoden kuluttua. Jos Poika on silloin vielä kanssani ja henkisesti terve, voidaan olettaa, että seurustelu kanssani on turvallista eikä aiheuta mielenterveysongelmia.

                                                                                  ---
Ai niin, nörttilookkini on nyt täydellinen: minulla on silmälasien lisäksi hammasraudat (viikko totuttelua takana)! Hyvästi, seksikkyys ja miesten uteliaat katseet! :D