Lueskelin tuossa Iltasanomien sivuja, missä terapeutti kehotti, ettei pitäisi suostua kompromisseihin parisuhteessa http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1589587 . Hän on siinä mielessä oikeassa, että kompromissihan ei tyydytä kumpaakaan osapuolta, koska kumpikaan ei saa mitä haluaa. On sitten asia erikseen, miten tuo sopimus "nyt tehdään niin kuin sinä haluat, ensi kerralla mennään minun ehdoillani" toimii. Hallitsevat luonteet kun niin helposti käyttävät hyväkseen mukautuvia persoonallisuuksia. Tämä nyt oli tällainen sivuhuomautus.

Tämänhetkinen suhde tuntuu toimivan hyvin siitä huolimatta, että yhteinen aika rajoittuu viikonloppuihin. Me emme ole kovin usein taistelleet siitä, mitä haluamme tehdä, koska useimmiten tekemiset sovitaan yhteisymmärryksessä jo etukäteen. Viime viikonloppuna saimme kyllä pienimuotoisen perheriidan aikaiseksi siitä, että Poika olisi halunnut lähteä kyläilemään kaverinsa luona yhdessä minun kanssani, kun minä taas olin jo etukäteen odottanut hempeää kahdenkeskistä iltaa. Odotukset menivät siis ristiin ja sen seurauksena kumpikaan ei saanut, mitä halusi. Poika vietti illan tietokoneella ja minä katselin yksin tyhjänpäiväisiä ohjelmia telkkarista. Kumpikin on sen verran itsepäinen, ettei halua antaa kovin helposti periksi : ). Saa nähdä, mihin vaikeuksiin se meidät jatkossa johtaa.

Suomen Puolustusvoimat alkaa pikkuhiljaa herättää minussa voimakkaita vastalauseita, koska tuntuu, että siellä tehdään ihmisten elämästä mahdollisimman vaikeaa ottamatta huomioon niitä asioita, jotka ovat asepalveluksessa oleville (ja heidän läheisilleen) tärkeitä. Toisin sanoen Poika joutuu ehkä jättämään väliin Ne_tärkeimmät_juhlat (valmistujaisten jälkeen) jotka meidän opinahjossamme järjestetään (ja nämä järjestetään vain joka viides vuosi). En ole vielä menettänyt toivoani, joten olen ilmoittanut Pojankin tapahtumaan ja maksanut hänen illalliskorttinsa (65 e). Parempi olisi siis päästä. Koko opiskeluajan olen tähdännyt siihen päämäärään, että minulla olisi näissä hienoissa juhlissa Se Elämäni Mies esiteltävänä koulukavereilleni. En voi sallia sitä, että armeija pilaa tämän minun pitkän tähtäimen suunnitelmani! Se vituttaa ihan suunnattomasti ja olen purkanut pettymystäni myös Poikaan, mikä on tottakai väärin, koska Poika ei voi mitään virka-apupäivystysvuorolle.

On minulla toki varasuunnitelma. Olen kysynyt eräältä hyvältä ystävältäni, haluaisiko hän lähteä seurakseni juhliin. En kelpuuta sinne ihan ketä tahansa. Tämän seuralaisen olisi hyvä olla tuttu koulukavereilleni jo etukäteen ja mielellään sosiaalinen luonne ja mukava seuramies. Kysyin myös Pojan pikkusiskolta, haluaisiko hän tulla seurakseni, mutta hän ei vaikuttanut kovin innostuneelta ja hommaa vaikeuttaa lisäksi myös se, että hänelle pitäisi tilata erikoisruokavalio, mikä on jo myöhäistä siinä vaiheessa kun ratkeaa, pääseekö Poika lomille vai ei. Nyt siis odotellaan J:n vastausta...

Hyvää viikonloppua kaikille!