Niin, tänään Pojalla on enää 75 aamua jäljellä. Vuosi on kulunut yllättävän nopeasti, vaikka alkuvuodesta aika tuntui kuluvan epätoivoisen hitaasti. Olen oppinut elämään arkea yksin ja itsenäisesti, en enää elä viikkoja pelkästään odottaen seuraavaa viikonloppua ja Pojan lomaa. Alkuvuodesta suunnittelin kaikki yhteiset viikonloput älyttömän tarkasti ja haaveilin iltaisin siitä hetkestä, kun taas näkisin Pojan.

Nykyään perjantait tuottavat minulle tottakai iloa, mutta yhteisiin viikonloppuihin liittyy uusi, ei niinkään mukava piirre. Pojan kotiin ilmaantuminen nimittäin saa hermoni kiristymään ja minulle tulee jonkinnäköinen stressireaktio Pojasta. Tuntuu niin vaikealta jakaa elämä toisen ihmisen kanssa, kun joutuu suunnittelemaan kaiken yhdessä toisen kanssa. Tuntuu aivan käsittämättömältä, että Poika, jota olen ikävöinyt hänen poissaollessaan, voisi saada hermoni kiristymään noin pahasti. Viikonlopun aikana ehdin juuri ja juuri tottua taas siihen, että Poika on kotona ja yhteiselo tuntuu ihanalta. Sillä hetkellä meidät revitään taas erilleen ja sama rumba alkaa alusta seuraavana perjantaina. Ei ole inttilesken elämä helppoa. Puhumattakaan siitä, mitä puutteessa olo ja yhtäkkinen jättiannos seksiä viikonloppuisin saavat aikaan fyysisesti ja psyykkisesti.

Poika on ollut huolissaan siitä, että hänen luonteensa on muuttunut armeijan myötä. Myös muut ihmiset lisäkseni ovat sen huomanneet. Juttelin eilen eräiden Pojan koulukavereiden kanssa ja hekin mainitsivat, ettei Poika vaikuttanut omalta itseltään, vaan hän oli jotenkin jäykän oloinen. Se on surullista, mutta ymmärrettävää, armeijan suljetussa maailmassa on hyvin vähän meitä siviilejä kiinnostavia asioita ja tapahtumia. Toivon, että tuo luonteen muutos on palautuvaa laatua. Olisi ikävää menettää hieno mies ja luonne armeijan takia.

Odotan tammikuuta jo innolla. Olemme puhuneet yhteisestä lomamatkasta, jonne voisimme lähteä heti uuden vuoden jälkeen Pojan kotiuduttua. Ongelma on ajan puute, viikoksi ei kannata lähteä toiselle puolelle maapalloa ja lähempänä ei ole tarpeeksi lämmintä minulle : ). Katsotaan, minne tiemme vie...