Onpa taas vierähtänyt aikaa viime postauksesta. Nyt onkin siis aika päivittää kuulumisia. Rakas autovanhuksemme Arska eli Hummeri on nyt myyty huolellisen viimeistelyn jälkeen. Kyllästyimme siihen, että autosta hajoaa jatkuvasti jotakin. Auto lopetti ongelmattoman toimintansa siinä vaiheessa, kun päästiin lähes kotiin asti kesämuuttokuorman kanssa. Oli vaikeuksia saada sitä käyntiin viimeisen välitankkauksen jälkeen. Myöskin pakoputki alkoi vuotaa hitsaussaumasta.
Oli siis aika hankkiutua siitä eroon ennen kuin se leviää lopullisesti käsiin. Jouduimme ostamaan siihen uuden akun, sillä Bilteman vanha akku ei jaksanut enää pitää latausta sisällään. Auton käynnistäminen onnistui ainoastaan työntämällä auto käyntiin (onneksi pihassamme on loiva alamäki : ) ). Uusi akku oli pakko investoida, jotta saisimme auton myytyä. Pakoputken paikkasimme alumiiniteipillä, kaljatölkillä sekä parilla klemmarilla. Lisäksi paikkailimme ruosteen tekemiä reikiä pakkelilla ja maalilla. Saimme siitä vielä niinkin paljon kuin 450 e rahaa, ihan hyvä saavutus minun mielestäni.
Auton myynti oli siksikin ajankohtaista, että olemme ostamassa Pojan äidin vanhaa autoa anopin hankittua itselleen uuden menopelin. Nyt pihassamme seisoo siis Citroen Xsara vuosimallia -03, ajettu alle 80 000 km. Ei paha. Neuvottelut ovat vielä kesken, joten autoa ei ole siirretty nimiimme emmekä ole vielä maksaneet siitä mitään. Saa nähdä, kuinka neuvotteluissa käy. Anoppi on maininnut summan 5000 e, jonka mahdollisesti haluaa autosta, mutta maksulla ei tunnu olevan mitään kiirettä. Onneksi. Menisiköhän tuo loppujen lopuksi ennakkoperinnön piikkiin Pojalle.
Kävimme viikonloppuna Pojan vanhempien mökillä viettämässä kahdenkeskistä laatuaikaa. Loppujen lopuksi viikonloppu oli hieman pettymys, sillä Poika tuntui etäiseltä emmekä saaneet puhuttua kunnolla koko viikonlopun aikana. Minulle tuli vaivautunut olo, kun välillä tuntui, että minä lörpöttelen yksipuolisesti Pojalle ja hän ei keksi paljoakaan puhuttavaa. Minä niin kovasti haluaisin kuulla enemmän Pojan ajatuksia ja mielipiteitä ja päästä hänen päänsä sisälle. Olisi myös mahtavaa, jos Poika saisi minut nauramaan. Tällä hetkellä yhteinen aika Pojan kanssa ei ole aina kovin viihdyttävää, sillä hän on usein väsynyt ja haluaa vain loikoilla sängyssä. Tuntuu, kuin välillämme olisi näkymätön kuilu, joka kasvaa jatkuvasti. Kerroin Pojalle fiiliksistäni sunnuntaina. Hän tuntui pahoittavan mielensä, vaikka en tietenkään tarkoittanut syyllistää häntä tilanteesta. Hän vaikutti myös huolestuneelta siitä, onko hänestä todellakin tullut tylsimys armeijan myötä.
Ehkä tuo viihtymättömyysongelma on ollut olemassa jo pitemmän aikaa, olen vain yrittänyt peitellä sitä. Olemme viime aikoina viettäneet enemmän aikaa yhdessä muiden ihmisten kanssa, mikä vähentää hiljaisuuden määrää ja lisää sitä kauan kaivattua naurua. Olen myös houkutellut Poikaa juopottelemaan joka viikonloppu, että viihtyvyys paranisi, mikä ei todellakaan ole mikään tervehenkinen ratkaisu. Tämän suhteen kohtalo ratkeaa sitten, kun Poika palaa tammikuun alussa siviiliin ja pääsee taas elämän syrjään kiinni. Toivon, että tämä viihtyvyysongelma on vain väliaikainen.
tiistai, 7. lokakuu 2008
Kommentit