Blogini elää näemmä nykyään hiljaiseloa. Ei se mitään, enemmänhän minä tätä itselleni kirjoitan kuin kenellekään muulle.

Tänään ärsyynnyin niinkin pienestä asiasta kuin lasisesta olutpullosta. Olen vannoutunut tölkinkäyttäjä, mutta satuin saamaan mäyräkoirallisen olutta lasipulloissa Pojan kavereilta syntymäpäivälahjaksi (jep, olen taas vähän vanhentunut). Otimme siis tänään Pojan kanssa lasipullot mukaan saunareissulle kassiin. Poika sattui pukuhuoneessa laskemaan kassin hieman epähuomiossa penkin reunalle siten, että kassi putosi lattialle ja toinen olutpullo hajosi lattialle. Siitä seurasi pienimuotoinen vitutus molemmille, sillä 45-minuuttisesta saunavuorostamme osa kuluisi hukkaan jälkiä siivotessa. Voi kun olisikin osannut ottaa tapahtuman huumorilla. Ehkä ensi kerralla.

Poika lähti hakemaan kotoa uutta olutpulloa, puhdasta pyyhettä sotkeentuneen tilalle sekä harjaa ja rikkalapiota. Hajamielisyyksissään hän unohti tuoda luutun, joten minä lähdin vuorostani hakemaan jotain siivousvälineitä kotoa. Fiksuna tyttönä en kuitenkaan ottanut luutua, vaan yksittäisen vessapaperirullan. Amatöörejä!

Kolmasosa saunavuorostamme kului siis pukuhuoneen siivoukseen. En enää _ikinä_ halua juoda mitään lasipullosta!

 

Koulua on jäljellä enää alle kolme kuukautta. Mietimme tyttöjen kanssa, että voisi melkein ottaa käyttöön aamukamman. Enää kolme tenttiä jäljellä, sen jälkeen koittaa vastuullinen aikuisuus :o. Onneksi sitä ennen on vielä Wapun ihmeelliset seikkailut edessä...