Wappua tuli juhlittua viikon verran.  Juhlinnan jälkitila herkistää ajattelemaan itseään kriittisesti.  Minulla ei ollut eilen hauskaa. Poika lähti pitkälle matkalle kohti Kilpisjärveä ja minä jäin juhlimaan ilman häntä.

Ensinnäkin, Exä B tälläsi itsensä istumaan viereeni puistopiknikillä "kun kerran veitte ne parhaat paikat". Poika lähti käymään kaupassa, joten minä jäin yksin kuuntelemaan Exä B:n tarkoituksellista itsekehua elämästään. Hän kertoili kuulumisiaan vieressä istuvalle tutulleen, mutta tottakai ideana oli kertoa minulle, kuinka Hienosti Hänellä Menee.  En käsitä, mitä olen voinut nähdä tuossa ihmisessä. Viimeistään nyt minulle valkeni, kuinka ärsyttävää tuollainen itsekorostus on ulkopuolisen korvin kuultuna.

Kun Poika lähti reissuun, jäin hänen kavereidensa kanssa grillailemaan puistoon - vain havaitakseni, että kohta istuin yksin siinä vieraiden ihmisten keskellä, ne ainoat ihmiset, jotka olivat jutelleet kanssani, häipyivät sanomatta sanaakaan.  Tuli aika pirun yksinäinen olo. Lähdin siis etsimään omia koulukavereitani. Heidän kanssaan viihdyin jonkin aikaa. Kun kuohuviinipullo kiersi ringissä, sitä ei koskaan tarjottu minulle asti (olin ainoa, joka sitä ei saanut). En taaskaan kuulunut joukkoon, vaikka nuo ihmiset ovat tällä hetkellä niitä "parhaita kavereitani".

Seuraavaksi päätin jatkaa juhlimista Pojan pikkusiskon ja hänen kavereidensa kanssa. Kiersimme kaupunkia karaoketaksilla pari tuntia ja sen jälkeen kävimme pystärissä yksillä. Kun tuli aika mennä iltabileisiin, totesin, ettei minulla ole hauskaa ja sanoin lähteväni kotiin. Pojan pikkusisko vain totesi minulle, ettei hän voi "muuttua Pojaksi tai koulukavereikseni", on minun oma syyni, jos en viihdy heidän kanssaan.

Itkin koko matkan kotiin ja soitin Pojalle kotiin päästyäni. En olisi halunnut häiritä häntä, mutta minun oli pakko saada puhua jonkun kanssa. Minulla on edelleen yksinäinen ja surullinen olo. Tuntuu, kuin en olisi arvokas ihminen omana itsenäni, ilman Poikaa tai jotain muuta ystävällistä sielua, joka huolii minut lähelleen. Olen menettänyt ystäviä aiemmin mm. sillä perusteella, että olen väärän ihmisen kaveri (exän tuttujen kanssahan ei voi pysyä ystävinä).

Kotona on onneksi turvallista olla yksinkin. Ei tule hylätty olo.