Niin, minulla on sitoutumiskammo. En olisi ikinä uskonut, että pelkäisin sitoutumista, olenhan aina ennen heittäytynyt rohkeasti uusiin suhteisiin. Seurustelen kyllä Pojan kanssa, mutta kaikki asiat, jotka veisivät suhdetta eteenpäin, saavat minut hyppimään seinille. Muuttaessani tähän omaan asuntooni edellisen eron jälkeen päätin, etten lähde tästä vähään aikaan mihinkään, vaan teen tästä omannäköiseni kodin.

Omannäköiseni koti on pikkuhiljaa vallattu. Pojan vaatteita on täällä jo läjäpäin ja olen kohteliaasti raivannut hänelle oman hyllyn vaatehuoneestani. Poika alkoi eilen illalla puhua, että hän voisi tuoda oman televisionsa tänne, koska minulla on vain pieni matkatelevisio. Siinä vaiheessa minua alkoi pelottaa. Jostain syystä suhtaudun parisuhteisiin kyynisen pessimistisesti ja haluan aina jättää itselleni pakotien siltä varalta, että sukset menevät jossain vaiheessa ristiin. 28-tuumainen televisio on sitoutumisen merkki, sillä sitä ei niin vain oteta mukaan ilman autoa, jos tulee ero. Pojan äiti kuulemma sanoi Pojalle, että Pojan kannattaisi viedä huonekalut omasta asunnostaan alkukotiinsa, koska hän ei ole viettänyt asunnossaan paljoakaan aikaa tapaamisemme jälkeen. Kaikki tuntuvat käyttäytyvän siten, että tämän suhteen kuuluukin edetä näin nopeasti. Minua hirvittää.

Olen miettinyt omaa suhtautumistani parisuhteisiin. Sain edellisessä suhteessani noottia siitä, että ajattelen ihmisten tekoja liian pessimistisesti; en koskaan oppinut muistamaan, että mieskin osaa ja haluaa pestä rintaliivini tai että kaikki eivät tarkoita teoillaan pahaa. Minulla on exä B:n mukaan pessimistinen kuva miehistä (voi johtua osittain isästäni) ja miesten on lähes mahdotonta saada minut vakuutettua siitä, että he ovat hyviä ihmisiä nyt ja tulevaisuudessa. Jostain syystä unohdan usein ne hyvät asiat, joita mies tekee parisuhteessa.

Olen elänyt edelliset suhteeni siten, että olen jo valmiiksi päässäni jakanut tavarat kahtia eron varalta. Ehkäpä se on ollut alitajuntani tapa viestittää minulle, että elän väärän ihmisen kanssa. Tästä suhteesta en pysty sanomaan vielä mitään tavaroiden jakamisen suhteen, mutta sitoutumiskammo kieltämättä huolestuttaa. Olen puhunut tästä kammosta Pojan kanssa ja hän on suhtautunut siihen hienosti. Hän haluaa antaa minulle niin paljon omaa tilaa ja aikaa kuin tarvitsen, eikä hänellä ole omien sanojensa mukaan mitään kiirettä tämän suhteen kanssa. Toivon, että osaisin ajatella asioita hieman valoisammin. Taidan vain murehtia asioita liikaa.