Ehkä kirjoitin tilanteesta hieman epäselvästi, kirjoitukseni ovat välillä ajatuksenvirtaa, jota voi olla vaikea seurata. Sitoutumiskammoni selvisi meille vasta siinä vaiheessa, kun Poika ehdotti television tuomista luokseni. Sen jälkeen keskustelimme aiheesta ja Poika sanoi, ettei hänen tarvitse tuoda sitä luokseni, jos se aiheuttaa minussa ahdistusta. Poika ei näe televisiota sitoutumisen merkkinä, vaan puhtaasti kapineena, josta voi katsella TV-ohjelmia. Minä taas aloin heti ajatella, että tässä sitä taas mennään: kohta Poika asuu luonani ja minua voi alkaa ahdistaa, koska en ole varma, haluanko edetä näin nopeasti. Huomaatteko sukupuolten välisen kuilun ajatusmaailmoissamme?

Niin, emme vietä aikaa Pojan luona, koska hänellä on omien sanojensa mukaan hieman erikoinen kämppis. Voisi olla hieman hämmentävää hengailla asunnossa kolmen kesken. Sitä paitsi miksi minun pitäisi lähteä Pojan luo, kun viihdyn vallan mainiosti omassa kodissani, ja niin tuntuu Poikakin viihtyvän ;)