Olipas rankka viikonloppu! Nyt on Poika esitelty vanhemmille ja hyvin tuo näytti menevän. Pojan tyyli olla stressaamatta liikaa etukäteen on näköjään hyvä keino selvitä jännittävistä tilanteista. Vanhempani hössäsivät tuttuun tyyliin, kun tuhlaajatyttö tuli pitkästä aikaa kotiin ja vieläpä uuden vävypoikaehdokkaan kanssa. Nauroin Pojalle, että olin viimeksi alkukotonani jouluna exä B:n kanssa, jos meno jatkuu samaa tahtia niin ensi jouluna pitäisi olla joku uusi tyyppi messissä.

Vanhempani näyttivät hyväksyvän Pojan ja Poika sai ihan hyvät pisteet appiukkonsa kyselyissä (matematiikan numero 10,  entisinä harrastuksina kilpatanssi ja musiikki). Ainoa miinus appiukon silmissä tuli ehkä siitä, ettei Poika harrasta juoksua, suosikkivävy nimittäin lähtee joka kerta isäni kanssa lenkille. Onneksi ei tullut ilmi se tosiseikka, ettei Poika ole vielä käynyt armeijaa. Inttijutut ovat kotonani ylisuuressa asemassa, koska isäni on kapiainen evp. Mietimme, mitä vauhtia appiukon kanssa pitäisi juosta, että saavuttaisi eniten kunnioitusta. Totesimme, että paras taktiikka olisi aloittaa juoksu lujaa (jos kunto kestää), mutta antaa appiukon voittaa viime metreillä. Tuohon leikkiin Pojalla ei vielä ole mitään asiaa - isäni juoksuvauhti on nimittäin yllättävän kova, vaikka ikää onkin lasissa jo yli kuusikymmentä.

Tuo vierailu sai minut entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että Poika on todellinen saalis, josta kannattaa pitää kynsin hampain kiinni. Poika näytti tänään tosi komealta tullessaan ruokatunnilla käymään luonani. Poika ei saanut ruokaa, mutta sai sen sijaan liikuntaa vaakatasossa ;)