Poika lähti eilen lomamatkalle toiselle puolelle maapalloa perheensä kanssa. Joudumme olemaan erossa yli kaksi viikkoa, mikä on pisin aika tähän asti. Tuntuu omituiselta olla pitkästä aikaa yksin. Aika tuntuu hidastuneen, kun ei ole kumppania, jonka kanssa jakaa jokapäiväiset hetket. Ikävöin Poikaa jo kovasti, vaikka olemme olleet erossa vasta alle 30 tuntia. Yksin nukkuminen oli hankalaa, sillä sänky tuntui aivan liian isolta ja tyhjältä.

Vaikka onkin ikävää olla yksin, aion silti hyödyntää "sinkkuelämän" parhaat puolet olemalla enemmän kavereideni seurassa ja touhuamalla omia juttujani. Pojan perjantaina ostama auto, jonka olen ristinyt Hummeriksi punaisen värin takia, tuo minulle ihan uudenlaisen vapaudentunteen. Nythän pääsen ihan mihin vain, eikä tarvitse olla riippuvainen minkään valtakunnan aikatauluista!

Mitä jouluun tulee, menen vanhempieni luo muutamaksi päiväksi ja palaan tänne "tapanintansseja" varten. Onneksi on kavereita, jotka ovat aina valmiita ulkoiluttamaan tällaista yksinäistä tytteliä : )