Poika tuli perjantaina lomille kahden viikon erossaolon jälkeen. Minulla oli ollut vielä päivällä tosi hyvä fiilis viikonlopun suhteen, mutta koulussa sattui eräs ikävä juttu, jonka vuoksi viikonloppufiilis meni pilalle. Oli ihana nähdä Poikaa, mutta illalla oli niin huono fiilis, ettei ollut motivaatiota tehdä mitään. Poikakaan ei saanut minua paremmalle mielelle kovasta yrityksestä huolimatta. Menimme siis aikaisin nukkumaan.

Lauantaiksi olimme suunnitelleet paljon ohjelmaa shoppailusta ja ulkoilusta aina porekylpyyn ja illanistujaisiin saakka. Kaikki sujui hyvin ja päivä oli mukavaa yhdessäoloa. Poika vain oli pirun hajamielinen koko päivän, mikä nauratti minua välillä kovastikin. Porekylvystämme tuli vaahdoton versio, sillä joku Pojan perheestä oli käyttänyt aiemmin ostamamme kylpyvaahdon loppuun. Ei voi silti moittia kylpyä ja saunomista huonoksi kokemukseksi, varsinkaan kun olimme valmistautuneet päivään ostamalla pullon mansikkaskumppaa ammeessa siemailtavaksi.

Ilta oli mukava, mutta onnistuin suututtamaan Pojan laukomalla hänelle ikäviä kommentteja pelatessamme Trivial Pursuitia. Se oli ensimmäinen kerta, kun Poika oikeasti suuttui minulle - ihan aiheesta. Pyysin Pojalta anteeksi ja tarjosin juotavaa, minkä jälkeen Poika tuntui unohtaneen jo koko asian. Minua se jäi kuitenkin jostain syystä vaivaamaan. Tuntui siltä, että jotain on nyt mennyt pysyvästi rikki tai muuttunut erilaiseksi - suhde ei ole enää sama kuin ennen lauantaita. Kerroin Pojalle tuntemuksistani ja hän ei osannut ajatella asiaa samalla tavalla kuin minä. Ehkä minä vain liioittelen tapahtuneen merkitystä.

Sunnuntaina oli sellainen olo kuin Poika ei edes olisi kotona - hän käytti puolet päivästä huoltaen kannettavaa tietokonetta sillä välin, kun minä viihdytin itseäni katsoen telkkaria. Oli turhauttavaa olla omissa oloissaan, kun olisi voinut käyttää ajan yhdessä paljon mukavamminkin. Paljon asioita jäi tekemättä - onneksi Pojan seuraava viikonloppuloma on kolmen päivän mittainen. Minua huolestuttaa hieman se, että tänään oli ensimmäistä kertaa kaukosuhdevaiheen aikana arkinen olo yhdessä, fyysinen ja henkinen läheisyys puuttui jostain syystä. Kuinkahan tylsäksi yhteiselomme käy tulevaisuudessa, kun asumme jatkuvasti saman katon alla?