Olen luonteeltani enemmän introvertti kuin ekstrovertti, joten suuret ihmisjoukot ja huomion keskipisteenä oleminen eivät viehätä minua suuresti. Nautin eniten ajasta muutaman hyvän ystävän kanssa, joista osa on enemmän äänessä ja toiset taas seuraavat keskustelua heittäen välillä osuvia kommentteja keskusteluun.

Isännöin eilen pientä illanviettoa (mukana oli lisäkseni viisi tyttöä) ja keskustelu keskittyi lähinnä kouluun ja kesätöihin, sillä vieraani olivat koulukavereitani ja illan teemana oli läksiäiset, jotka haluttiin järjestää ennen kuin porukka leviää ympäri maata kesätöiden perässä. Tiesin jo etukäteen, mitä oli odotettavissa, me tytöt emme tunnu osaavan puhua muusta kuin koulusta ja kaikesta siihen liittyvästä - sehän on ainoa asia, joka meitä yhdistää. Jossain vaiheessa minua kuitenkin alkoi kypsyttää. Uskoisin, että maailmassa on muitakin kiinnostavia puheenaiheita kuin opiskelualamme. Lisäksi keskusteluun osallistuminen oli äärimmäisen vaikeaa muiden ollessa puheliaampia ja erityisesti äänekkäämpiä kuin minä.

Tässä vaiheessa kuvaan astuu otsikon aihe, ekstroverttien vastuu sosiaalisissa tilanteissa. Kaikilla ihmisillä ei tunnu olevan sosiaalisten tilanteiden tajua. Ehkäpä jotkut ihmiset vain ovat niin viehättyneitä omaan ääneensä ja omiin, mahtaviin mielipiteisiinsä, ettei heitä kiinnosta kuunnella muita, vähemmän äänekkäitä ihmisiä. Minua loukkasi kutsujen emäntänä se, että vieraat tuntuivat viihtyvän vallan mainiosti keskenään ilman minua. En myöskään saanut tilaisuutta osallistua keskusteluun sillä tavalla kuin olisin halunnut - yksinkertaisesti hävisin huutoäänestyksen. Sama porukka pitää tänään illanistujaisia toisaalla - minä nautin samaan aikaan olostani yksin kotona. Pitäkööt keskustelunsa, mokomat vastuuttomat ekstrovertit!