Uskaltauduin hemmottelemaan itseäni kampaajalle viime viikon perjantaina. Se saattoi olla virhe, sillä kampaaja oli "elämää vanhempi" tympääntyneen oloinen nainen. Hän ensinnäkin huomautti minulle negatiiviseen sävyyn, koska tulin kampaamoon liian aikaisin (katsoakseni kirjoista hiusmalleja). Hän käyttäytyi koko operaation ajan aivan kuin häntä ei olisi voinut vähempää kiinnostaa hiusteni leikkaaminen ja värjääminen (olin perjantain viimeinen asiakas). Hän ei kertaakaan avannut keskustelua kanssani, vaan oli suurimman osan ajasta hiljaa.

Olin tulostanut netistä muutaman hiustyylin mukaani ja esitin hänelle toivomukseni hiusten pituudesta, mallista ja väristä (halusin jotain hieman erilaista tyyliä kuin yleensä). Hän päätti hiusten pituudesta suunnilleen summamutikassa ottaen tukun hiuksia käteensä ja katkaisemalla ne. Mielestäni näistä tuli liian lyhyet (juuri ja juuri olkapäille ulottuvat), mukana tuomissani kuvissa oli pitemmät hiukset (hieman olkapäiden alapuolelle ulottuvat). Hän kutsui hiusten leikkaamista muistaakseni "katkomiseksi", "pätkimiseksi" tai "kynimiseksi", en enää muista tarkkaa termiä. Hän leikkasi kaikki hiukseni ohennussaksilla eikä siten, kuin olen tottunut muiden kampaajien tekevän. Tarjosi sentään kahvia sillä aikaa, kun väri oli päässä vaikuttamassa. Ainoa positiivinen juttu. Ikinä en ole ollut noin paskat housuissa kampaajalla. After all, senhän pitäisi olla itsensä hemmottelua, mukavaa vaihtelua arkeen. Vannoin, etten enää ikinä astu tuohon kampaamoon. Eipä sillä, että tarvitsisikaan, asun täällä enää vajaat neljä viikkoa.

Yleensä kampaajalta tullessa kävelee pää pystyssä ja haluaa kaikkien näkevän lopputuloksen. Minä kiirehdin itku kurkussa kotiin häpeämään. Kampaaja ei edes laittanut hiuksia, kuivasi vain föönillä ja nosteli hiuksia harjalla, laittamatta mitään viimeistelyaineita. Lauantaina itkin, kun tuli aika laittautua ulos lähtöä varten. En osaa laittaa näitä hiuksia järkevästi. En edes tiedä, voiko näitä laittaa nätisti. Ainoa söpö kampaus, jonka näihin saa aikaan, on kaksi pientä saparoa niskaan, mikä ei ole hirveän kunnioitusta herättävä kampaus työelämässä. Totesin puhelimessa kaverilleni, että näytän ihan Matti Nykäseltä. On blondeja raitoja, etuhiuksia ja takatukkaa (onneksi on tukkaa myös sivuilla, joskin hassun mittaista). Mitä tästä opimme? Vaihtelun haluamisessa on omat riskinsä.