- Vesi oli omituisen liukasta. Kun kävi suihkussa, tuntui, ettei saippua lähde ollenkaan pois iholta. Vettä ei myöskään suositeltu juotavaksi.

- Liikennekulttuuri oli kiihkeä. Ylinopeutta ajettiin silloin kun siltä tuntui ja tööttääminen sekä nyrkin heristely kesken ajon kuului jokaisen itseään kunnioittavan taksikuskin manöövereihin. Jos parkkipaikkaa ei muuten löytynyt, voi paikallinen asukas hyvin vetää hätävilkut päälle ja pysähtyä keskelle tietä. Puhelimeen voi myöskin pysähtyä puhumaan vaikka keskelle liikenneympyrää edellyttäen, että hätävilkut ovat päällä. Turisteja kohtaan autoilijat olivat keskimäärin hyvin kohteliaita, suurin osa pysähtyi suojatien eteen odottamaan, että pääsemme tien yli.

- Kierrätys ei ollut saarella päivän sana. Palautuspulloista ei ollut kuultukaan ja katujen varsilla/tyhjillä tonteilla oli varsin roskaista.

- Uudetkin talot suorastaan räjähtävät muutaman vuoden päästä, sillä ne rakennetaan nopeasti ja esim. märkätilojen ilmanvaihtojärjestelmät ovat aika alkeellisia (lue: puuttuvat joistakin paikoista kokonaan).

- Liikenneopasteet olivat puutteellisia. Risteyksistä, joissa oikea reitti jatkui suoraan, ei lukenut mitään opasteita kyseiseen paikkaan. Opasteet löytyivät siis useimmiten vain siinä tapauksessa, kun olisi pitänyt kääntyä (eivät aina silloinkaan, ainakaan siinä vauhdissa :))

- Jotkut omituiset (eli tylsät) turistit käyttivät koko lomansa maaten oman hotellin uima-altaalla ja syöden oman hotellin ruokaa. Sääliksi käy.

- Vessanpöntön vetäminen oli sen verran haastavaa, että aluksi epäonnistuin siinä joka toinen kerta. Piti näet painaa sellaista kämmenen kokoista isoa metallista nappia nopeasti pohjaan saakka, että pönttöön menee tarpeeksi vettä.

Tässäpä tärkeimpiä yksityiskohtia matkakohteesta. Pitää kirjoittaa lisää, jos jotain vielä tulee mieleen.